maanantai 23. elokuuta 2010

Pienoismallin alku

Tänään aloitin pienoismalli projektin kanssa kunnolla. Otin työstettäväksi Asterixin kotitalon ja hieman sen piha piiriä. Lainasin kirjastosta Asterix sarjakuvia ja hain erilaisia kuvia talosta ja piirsin siitä sellaisen version minkä aijon tehdä. Sarjakuvissa Asterixin kylä muuttuu koko ajan joten jouduin tekemään tutkimustyötä tosissani. Aijon tehdä talon mahdollisimman realistisesti joten taloon ei tule keltaisia tai violetteja kiviä.
Aloitin Asterixin talon seinistä ja sain niistä jo rakenneltuakin jonkinlaisen muotin kipsille.


Ellivuori projektikin edistyy, olemme käyneet paikan päällä valokuvaamassa ja tutustumassa tiloihin. Keskiviikkona menemme uudestaan Ellivuoreen Ilpo Moision kanssa joka lopulta päättää mitkä ideoistamme ovat hyviä ja mitkä eivät.

perjantai 13. elokuuta 2010

Koulu on täällä taas!

Keskiviikkona starttasi koulu jälleen ja heti torstaina ruvettiin hommiin.
Tällä hetkellä meneillä on monen moista hommaa joista itse olen ainakin lupautunut Aikon 20v juhla projektiin myös Minna on mukana tässä hommassa. Luulen kuitenkin että ennen aikon juhlia kerkeän tehdä vielä paljon muitakin hommia.