torstai 29. lokakuuta 2009

Antilooppi ja sen materiaali




Viimeiset päivät ovatkin sitten menneet antiloopin palasten mittaamiseen, leikkaamiseen ja koko työn hahmottamiseen. Huomenna olisi tavoitteena päästä liimaamaan ja leikkaamaan palasista jo jonkinlaista muotoa.
Styrox on siitä kiva materiaali että se on niin kevyttä ja sen työstäminen on helppoa. Palojen leikkaaminen on tähän mennessä tapahtunut kuumalankaleikkurilla ja ihan tavallisella sahalla. Tavallisen sahan ja kuumalankaleikkurin ero on se että jälkimmäinen ei roskaa niin paljon kun ystävänsä. Tuoksut ovat kyllä sitäkin parempia. Millalle kiitos kuvista!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Antilooppi





Koko loppu viikko tulikin sitten tehtyä veistosta. Sain perjantaina ison version patsaasta valmiiksi ja olen tyytyväinen että isomman version tein. Tosin tieto siitä että vielä isompaa pitäisi tehdä kuulostaa hauskalta.

Pienoismallin kanssa ei kyllä aina ole ollut helppoa. Milloin sarvet ovat missä sattuu, missä kaula on väärässä asennossa tai että otukselta puuttuu massaa. Tai sitten sitä on liikaa. On pelottavaa huomata että opettaja näkee jo noinkin pienestä heikkoudet,vahvuudet ja salaiset mieltymykset esim. savensiloittamiseen ja näpräilyyn.

Antiloopin tukiranka on harjäterästä jonka itse taoin mielestäni hyvään asentoon. Totuus oli kuitenkin se että loppu vaiheessa antilooppini sairaistui anoreksiaan ja sen selkäranka näkyy ikävästi. Ohessa kuvia pulleista ja ei niin pulleista hetkistä. p.s Sarvia täytyy kyllä korjata vielä ne näyttää meinaan huonolta :P

maanantai 19. lokakuuta 2009

Lomalta paluu

Tänään olikin sitten taas maanantai. Loman jälkeinen maanantai. Järjesteltiin työkalu seinää ja suunniteltiin vaahtomuovieläimiä. Käytiin Minnan kanssa kirjastosta hakemassa inspiraatiota ja päädyin itse kirjohylkeeseen. Semmoinen 60cm pitkä mötkäle olisi sitten tarkoitus rakentaa. Katsellaan sitten kuinka hylkeen tarina jatkuu. :D

torstai 8. lokakuuta 2009

Veistos työn alkaminen


Aloitin perjantaina (2.10) miettimään minkälaisen veistoksen voisin tehdä. Selasin internettiä ja löysin lopulta erikoisen antilooppi patsaan. Tulostin kuvia ja aloin tutkimaan tätä kuvaa tarkemmin piirsin kuvat edestä että sivusta. Kuitenkaan piirtäminen ei ottanut oikeen tulta alleen ja Mauri käskikin tutustumaan antilooppi ystävääni saven kautta. Sain valmiiksi pienen vedoksen mutta kuten sanottua se on pieni. Ja niin työstänkin tällä hetkellä isompaa versiota. Helppo homma tämä ei tule olemaan mutta innolla odotan sitä kuvaa jossa seison ylpeänä tekeleeni vieressä! Ja se täällä bloggerissa vielä nähdään! Ohessa kuvia pienemmän
version syntymisestä.

Kiitos kuvista Minna ja Milla!

lauantai 3. lokakuuta 2009

Jakson vaihtuminen



Torstaina sain valmiiksi mdf-levystä tehdyt kuutiot jotka oli tarkoitus päällystää erilaisilla kivenmukailuilla. Pitkä prosessihan tuo oli ja loppu tulos oli niinkin hauska että kun kuution mitat piti olla 15 x 15cm omani olivat 15 x 15,5cm. :D Tämä kuitenkin johtuu puhtaasti siitä että 2omm ja 16mm levyt olivat menneet sekaisin jossain työvaiheessa. Tosin minä ja opettajakin mietimme miksi näin. Joka tapauksessa tehtävä oli todella kiva. Sillä hauskaa oli ymmärtää että niinkin helpon kuution tekeminen voi olla haastavaa. Tästä työstä todellakin oppi paljon uutta!
Perjantaina aloittelinkin sitten veistostyötä. En kerro siitä vielä yhtään sen enempää koska ei ole hirveästi vielä mitään kerrottavaa = kuusituntia aktiivista piirtämistä. Tähän kuitenkin laitan vielä kuvia noista kuutioistani joista kyllä olen aikas ylpeä.