perjantai 26. marraskuuta 2010

Loppuviikon työt

Keskiviikkona jatkoin takaseinän levytystä. Levytyksen ideana oli tehdä seinästä huolimattoman ja vanhan näköinen. Jossain vaiheessa lavastaja Jyrki otti minut sivummalle ja kertoi että seinä on nyt kovin vasenmalle kaatuva, asian voisi korjata laittamalla pari lautaa todella suoraan. Tein näin ja asia korjaantui. Kun takaseinä oli levytetty aloin levyttämään sivu tolppia. Valitsin sopivat kappaleet ja leikkasin ne määrä mittaansa, vein jussille maalattavaksi ja odottelin että olisivat kuivia. En kuitenkaan odotellut vaan menin Hannun opastuksella tasohöylälle tekemään lattia lautaa. Tätä vähän aikaa tehtyäni rupesin levyttämään tolppia.
Asema laituri, takaseinä valmis
Reunan levytys etenee
Ennen ja jälkeen pinnan
Sama homma jatkui torstaina, täytyi askarrella pieniä lisäosia ja ampua levyt kunnolla kiinni. Ja tietnkin liimailla haljenneita kappaleita vähän. Torstai menikin siinä, perjantaina jatkoin vielä hetken tolppien levytystä kunnes rupesin laudoittamaan etuosaa. Pistosahasin vanhan levyn reunan suoraksi ja valitsin vanhoista puukappaleista sopivat. Välissä kävin kysymässä Hannun mielipidettä ja sain muistaa vasta tässä vaiheessa että Jyrki oli halunnut raon levyjen väliin. Olin siis tehnyt liian tarkkaa työtä, ei muuta kun levyt irti ja uuudestaaann! Toisella kerralla näyttikin jo paljon paremmalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti